Olen ollut kohta pari vuotta syömättä lihaa. Kalaa olen kuitenkin syönyt ilman omantunnontuskia. Tätä kummallista valintaani olen joutunut kerran jos toisenkin perustelemaan, ja pitemmän aikaa olen antanut perusteluksi sellaisen eettisen sitoumuksen, että syön kaikkea sellaista mitä omin käsin pystyisin tappamaan. Mökillä on tullut pienenä tyttönä ongittua ja vaikka kalojakin tuli joskus pidettyä lemmikkeinä, ei niiden tappaminen, perkaaminen ja pannuun laittaminen tunnu ylivoimaiselta väkivallanteolta. Kanalta tai sialta en enää kykenisi henkeä riistämään, nisäkkäät ja linnut tuntuvat liikaa itsen kaltaisilta. Yleensä ihmiset hieman naurahtavat tälle perustelulle, mutta tuumaavat kuitenkin siinä olevan jotakin selkeyttä.
Alun perin lihan syöminen loppui kesän 2008 Bulgarian reissun jälkeen, kun elimistö meni sekaisin siitä lihan määrästä mitä reissussa tuli syötyä. Olin kyllä jo aiemminkin sympatisoinut kasvissyöntiä ja kokeillut sitä joskus aiemminkin, joten päätös oli aika helppo. Syy oli siis lähinnä terveydellinen sekä tunnepohjainen: liha yksinkertaisesti kuvotti. Tässä olisi siis jo ihan riittävästi perustelua ruokavaliotani ihmetteleville, miksi sitten höpisen jostain eettisestä sitoumuksesta?
Tästä kuviosta tulee esille moraalin pragmaattinen luonne. Yksinkertaisesti sanottua toimimme ensin ja moralisoimme sitten. Moraaliset arvostelmat, ohjesäännöt ja laajatkin periaatejärjestelmät kumpuavat aina jostakin käytännöstä, kuten esimerkiksi Raamatun Vanhan testamentin pitkät luettelot puhtaus- ym. säännöistä juontavat selkeästi kontekstista: vaeltavan heimoyhteisön selviytymisestä autiomaassa. Samalla tavoin olen itse ensin lakannut syömästä lihaa, ja sitten jälkikäteen muokannut valintani perustelun eettiseksi.
Kasvatuksen näkökulmasta ajateltuna homma toimii samalla tavoin toiminnasta käsin: eihän pientä lasta istuteta pulpettiin ja pidetä luentoja oikeasta ja väärästä, vaan kun lapsi rikkoo esineen, lyö toista lasta tai leikkii ruualla, häntä torutaan ja ohjataan muuttamaan käytöstään. Yleensä tämä tapahtuu selkein ja yksiselitteisin arvostelmin kuten "ruualla ei leikitä", jotka sitten piirtyvät lapsen tajuntaan ja muistuvat mieleen vuosikymmenienkin jälkeen äidin painokkaalla äänellä lausuttuna.
Moraalin ajatellaan olevan yksi merkittävä tekijä joka erottaa ihmisen muista eläimistä. Toiminnallinen (ja samalla myös jonkin verran konstruktivistinen ja relativistinen) moraalinäkemys taas sopii yhteen naturalismin kanssa ja löyhentää tätä ihmisen ja eläimen välistä jaottelua. Esimerkiksi apinayhteisössä voidaan havaita jotakin inhimillisen moraalikäyttäytymisen kaltaista toimintaa; yhteisö alkaa esimerksi hyljeksiä yksilöä joka ei osallistu yhteisille ruuanhankintaretkille ja hyljeksitty yksilö painostetaan muuttamaan käytöstään yhteisen hyvän vuoksi.
Jonkinasteinen ero ihmisen ja muiden eläinlajien välillä vallitsee kuitenkin luultavasti itsetiedostuksen tasossa. Tämä kuitenkin taas tukee toiminnasta lähtevää moraaliajattelua psykologian keinoin. Ihminen päätyy selittämään omaa toimintaansa jälkikäteen itselleen pitääkseen yllä ehyttä kuvaa itsestä: "toimin näin koska olen minä/ekohippi/juutalainen/poliitikko jne". Tämän ei tarvitse siis tarkoittaa äärimmäistä individualismia, vaan ihminen voi myös identifioida itsensä jonkin aatteen arvojen mukaisesti joita pyrkii noudattamaan. Toiminnan ja valintojen jälkikäteinen selittäminen kumpuaisi siis eheän minäkuvan ylläpitämisestä.
Tällainen näkemys luisuu helposti "hälläväliä-relativismiin", jossa moraalilta vedetään lopullisesti matto alta. Vaikka olenkin ajautunut melko konstruktivistiseen näkemykseen moraalin luonteesta, en kuitenkaan halua julistaa moraalia tarpeettomaksi illuusioksi. Vaikka moraali olisikin toiminnalle toissijaista, kasvattaminen ihmiseksi tuntuu vaativan ohjeita ja sääntöjä, jotka ohjaavat tulevaisuudessa toimintaa (yksilölle/yhteisölle) edulliseen suuntaan. Oikean ja väärän opettaminen absoluuttisessa mielessä käy mahdottomaksi varmasti jokaiselle kasvattajalle jossakin vaiheessa, mutta tilannekohtaisia oikeita ja vääriä tarvitaan.
Jos minulta kysytään, pidänkö lihan syöntiä vääränä, vastaan varmaankin kieltävästi. Väärän sijaan se on tutkitusti ympäristöä kuormittavaa, omasta kokemuksesta elimistöä kuormittavaa sekä vastenmielistä kun pihviin suhtautuu kuolleena lehmänä. "Eettinen periaatteeni" syödä vain sitä mitä itse voin tappaa lähinnä selkiyttää kuviota sekä itselleni että muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti