(Teksti on kirjoitettu joskus aikoinaan Horkheimerin ja Adornon Valistuksen dialektiikan lukemisen jälkeisessä hurmoksessa joka on päässyt tähän päivään tultaessa hieman haihtumaan; halusin kuitenkin laittaa sen tänne pienten muutosten kera alkuperäistä innostusta turmelematta.)
Nyky-yhteiskuntaa ja sen viihteen täyttämää vapaa-ajan kulttuuria voisi luonnehtia monista syistä irrationaaliseksi. Kulttuurin kehitystä voidaan ajatella luisumisena valistuksen ja tieteiden kehityksen rationaalisuudesta kohti henkistä typertymistä, jossa saippuasarjat ja tosi-tv täyttävät vapaa-ajan. Tässä ajatuskulussa kehitys polkee paikallaan, tai paremminkin kulkee taaksepäin, päämääränään taantuminen esi-ihmisten tasolle.
Toisaalta järjestä ei ole kuitenkaan tingitty, uusia tarkennuksia tieteellisiin teorioihin kehitellään ja teknologisia innovaatioita syntyy kuin sieniä sateella. Tästä huolimatta nykyistä maailman tilaa vaivaa eräänlainen järjettömyys. Irrationaalinen viihdekulttuuri ja tehokas, järjellisyyden tietä viitoittava tieteellinen kehitys eivät voi olla täysin erillisiä ilmiöitä; ne koskevat samoja ihmisiä ja siksi tuntuvat jollakin tavoin palvelevan samaa kehitystä. Valistuksen dialektiikka esittää ihmiskunnan henkisen rappion syyksi juuri välineellistynyttä järkeä, joka on alistettu palvelemaan teknistä kehitystä ja hallitsemaan luontoa. Tietysti on olennaista tuoda esille erottelu järjen ja älyn välillä, joista äly olisi käsitteenä lähempänä välineellistä järkeä ja luonnon valjastamista ihmisen päämääriin. Järki kattaa parhaimmillaan laajemman alan inhimillisestä toiminnasta, mukaan lukien kritiikin. Valistuksen dialektiikkaa seuraten järki on kuitenkin turmeltunut entisestä loistostaan, ja oikeastaan nykymaailmassa järjen ja älyn erottelu ei ole enää mahdollista.
Tällaisessa vääristyneessä muodossaan järjen olemus kiepsahtaa täydelliseksi vastakohdakseen, järjettömyydeksi, joka saattoi mahdollistaa viime vuosisadan suurinta tragediaa, holokaustia. Horkheimerin ja Adornon keskeinen tavoite oli estää holokaustin kaltaisen tapahtuman toistuminen. Tavallaan tehtävä onnistuikin, samanlaista luisumista rationaalisesta filosofian johtovaltiosta täysin epäinhimilliseksi, järjettömyyden hirmuvallaksi ei olla toistaiseksi nähty. Kuitenkin hyvin vastaavanlaista, piilevämpää muotoa olevaa joukkotuhoa tapahtuu yhteiskunnan eri osissa, niin mikro-, kuin makrotasollakin. Pahimpia seurauksia saa aikaan juuri ihmisen henkinen, itseen kohdistuva rappeuttamistaipumus, jota kulttuuri ruokkii minkä ehtii.
Jo Platonin sielun kolmijako-opin mukaan järki oli ylin, ihmisessä valtaa pitävä osa. Tahto ja halut tuli pitää kurissa järjen keinoin. Sama toteutui valtion tasolla alempien luokkien järjellä oikeutettuna hallitsemisena. Historiaan mahtuu liian monta järjen nousua tyranniksi, ja seuraukset tästä näkyvät. Järkevyyden nimissä voidaan oikeuttaa mitä tahansa, tieteen avullahan aseet on rakennettu. Teknologian hallitsemassa maailmassa ihmiset ovat koneiston pelinappuloita, ja luonto pelkkä resurssi. Empiristi hyökkäisi tässä kohtaa vastaan sanomalla, että nykytiede on kaukana rationalismista ja että pelkän järjen turvin tieteelliset teoriat vaikkapa aseiden toiminnan taustalla eivät edes toimisi. Tässä kirjoituksessa ei kuitenkaan suhtauduta järkeen rationalismi-empirismi –kahtiajaon mielessä, vaan laajempana (metafysiikkaan juontavana?) ilmiönä, jonka juuret ulottuvat tieto-opillisten kiistojen tuolle puolen.
Ihminen on nyky-yhteiskunnassa myös tietoinen järjellisyyden vaatimuksista, vaikka sokeasti alistuukin ilmiön palvelukseen. Järkevyyttä painotetaan jos jonkinmoisena ohjenuorana, on käytettävä sähköä järkevästi, on järkevää kilpailuttaa matkapuhelinliittymänsä; järkevyys on arvo, joka saavutetaan toimimalla yleisten vaatimusten mukaan. Tässä on kyse silkasta suorittamisesta. Valistuksen dialektiikassakin välineellinen järki tarkoitti käytännössä hyödyllisyyttä ja laskelmointia. Mikä onkaan tänä päivänä kirkkaampi ilmentymä välineellisestä järjestä ja henkisestä holokaustista, kuin mediasuosiossakin paistatteleva anoreksia. Tämä sairaus saa ihmisen valjastamaan järkensä yksinvaltiaaksi laiminlyömällä täysin alemmat halunsa - syömisen. Platonin mukaan sielunosien oli oltava tasa-painossa, olkoonkin järjen hallitsemassa, mutta tasa-painon täytyi tarkoittaa jonkinlaista toimintavapautta muille osille. Antiikissakin oltiin varmasti selvillä siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kun ei syö.
Olennaista anoreksiassa esimerkkinä järjettömän järjen ilmentymänä on sen vaikutus anorektikon käsityksiin todellisuudesta. Ruoka, ja sitä vapaasti käyttävät ihmiset totalisoidaan vihollisiksi, ja omaa katsomusta pidetään yllä sulkemalla silmät haluilta ja ylipäätään emootioilta; kylmyys on se outo ilme, joka paistaa itseään riduttavan ihmisen silmistä. Yhdennäköisyys natsi-ideologian kanssa on pelottavan ilmeinen. Anoreksiassa toteutuu myös välineellisen järjen laskelmoivuus: kalorit kertovat kaiken olennaisen maailmasta, maailma redusoituu laskutoimituksiksi. Vaikka tämä tila äärimmäisyydessään ei olekaan kuin pienen ihmisjoukon sairaus, mutta yleiset ajatteluttavat kauneusihanteista ravintoarvoihin ilmentävät laajamittaisesti sairaalloista kulttuuria. Kun vapaa-aika vietetään sohvalla television ääressä, ei ole ihme, että kaikki haluavat hoikan vyötärön ja tietävät sen saavuttavansa milloin milläkin tuotteilla ja minkäkin merkkisissä ulkoiluvaatteissa lenkkeillen.
Kun vapaa-ajan määrä on lisääntynyt, ollaan kehitetty tehokkaampia välineitä nopeaan aivotoiminnan turruttamiseen. Televisio on nykyään huomattavasti helpompi avata kuin kirja, kaukosäätimien määrän lisääntymisestä huolimatta. Ohjeet järkevään ja oikeanlaiseen elämään saadaan ruudusta selkeässä muodossa, ilman kritiikin hiventä vallitsevia käsityksiä kohtaan. Luultavasti kehityksen kääntäminen poispäin välineellistyvästä järjestä vaatisikin ennemmin kriittistä ja valtavirrasta poikkeavaa tv-ohjelmatarjontaa, kyseessä on nimittäin luultavasti ainoa media, jonka vaikutukseen ihmisiin voidaan luottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti