Olen ajautunut viime aikoina pohtimaan avioliittoasioita. Syitä tähän on monia: julkinen keskustelu avioliittolaista ja kirkon vihkimisoikeudesta, aiheen puinti blogimaailmassa, kavereiden naimisiinmeno ja samalla kysymys siitä, miksi itse tahdon tulevaisuudessa olla virallistettu vaimo.
Avioliitto-sanan merkitystä voi tarkastella historiallisesti, samoin avioliitto-instituution tarkoituksia. Toisaalta jokaisella on omat henkilökohtaiset syyt haluta tai olla haluamatta avioliittoon, jotka eivät välttämättä käy yksiin historiallisten yleistysten kanssa.
Henkilö, jonka virallistetuksi vaimoksi joskus mielisin, lähti perusteluissaan liikkeelle evoluutiosta. Tässä on kyllä järkeä; ihmisen jälkeläinen syntyy maailmaan niin epävalmiina ja avuttomana että kahden hoivaamiseen sitoutuneen vanhemman läsnäolo on miltei välttämätöntä jälkeläisen elossapitämiseksi. Ainakin keisaripingviineillä pariuskollisuus on olennainen tekijä äärimmäisissä oloissa selviytymiselle. Homo sapiens meni vain asiassa pitemmälle perustamalla tätä varten oman instituution, avioliiton.
Toisaalta ihmiskunnan historia tuntee myös paljon moniavioisuutta, varsinkin yhden miehen ja usean naisen muodostamia liittoja. Eräässä mormoneja tarkastelevassa brittidokumenttisarjan osassa (mikälie Dawn Porterin seikkailut..) suurperheiden äidit puolustelivat moniavioisuutta juuri lastenkasvatuksen näkökulmasta: enemmän äitejä - enemmän hoivaa.
Kuitenkin kumpikin näistä ratkaisuista on seurausta käytännön syistä. Varmasti myös tänä päivänä moni valitsee avioliiton juuri käytännöllisistä, kuten juridisista ja taloudellisista syistä. Jälkikasvu on myös usein yksi syy. Tässä nyt kyllä sivuutetaan yksi (ainakin modernin) avioliiton kulmakivi, nimittäin rakkaus. Aina avioliitto ei ole perustunut rakkaudelle, vaan esimerkiksi suvun sopimukselle, jolla taas on erinäisiä valta- ja taloudellisia intressejä. Nykyisin ainakin länsimaissa ja useiden uskontojen piirissä vallitsee vapaus valita itse kumppaninsa, ja tällöin voidaan puhua niin sanotuista rakkausavioliitoista.
Mutta miksi rakkaus ei yksin riitä, vaan tueksi halutaan solmia virallinen liitto ja sopimus? Jos avioliitto mielletään kristinuskon mukaisesti liitoksi Jumalan ja parin välillä, jolle on saatava kirkossa siunaus, suljetaan kummallisesti pois muut uskonnot ja uskonnottomat. Papin aamenen sijasta monelle riittääkin nykyään leima papereihin maistraatissa. Toisaalta moni elämässään hyvin vähän uskonnollinen ihminen haluaa kirkkohäät perinteen vuoksi. Kirkko koetaan tunnelmalliseksi, sukulaiset pidetään tyytyväisenä, ja onhan se kirkko myös ilmainen toisin kuin maistraatin siviilivihkiminen muualla kuin valkoseinäisessä virastossa.
Näin tullaan yhteen nykypäivän suureen avioliiton motivaatioon, konventionaaliseen perinteisen instituution vaalimiseen. Nykyisessä keskustelussa vaaditaan esimerkiksi homoparien vihkimisoikeutta kirkon piiriin. Tämä on selvä esimerkki siitä, että myös vapaamielisemmät, uudistushenkiset ihmiset tahtovat säilyttää palan perinnettä. Keskustelun toisessa päässä, vaadittaessa vihkioikeuden poistamista kirkolta siitä kuitenkin haluttaisiin tehdä laajempi, kaikkien tasapuolinen oikeus. Avioliitosta ei siis haluta luopua, vaikka uskonnolla ei olisikaan asian kanssa enää tekemistä.
Näin taitaa olla myös omalla kohdallani. En koe uskonnolla olevan tekemistä naimisiinmenoni kanssa. Häiden on oltava sellaiset, jotka pariskunta itse tahtoo. Monelle häät ovatkin se elämän ainut oma prinsessapäivä (tuo sana kyllä ällöttää), ja tästä mahdollisuudesta ei tahdota luopua. Varmasti monen naimisiinmeno-päätökseen vaikuttavat omalta osaltaan myös telkkarissa pyörivät hääohjelmat, iltalehdessä esiteltävät julkkisten häät ja muu mediahulabaloo asian ympärillä. Tämän takia avioliiton solmiminen on nykyään myös suuri kustannuskysymys ja stressin aiheuttaja.
Mutta jos vaan riihikuivaa löytyy, niin naimisiin kannattaa mennä, koska häät on kivoja. Tässä siis lopullinen, intelligentti ja korrekti mielipiteeni :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti