Kiitos avopuolison muistutuksen, tulin katsoneeksi ehkäpä parhaan apinadokkarin ikinä. Maikkarilla näytetty Discoveryn Älykkäät apinat (Ape genius) valaisi apinoiden, pääasiassa simpanssien, älykkyyttä lukuisten tutkimusten ja havaintojen kautta. Vaikka itse olisin ehkä ollut tyytyväinen pelkästään äimistelemään apinoiden puuhasteluja ilman sen kummempaa selostusta, tämän dokumentin havainnollisuus ja tiukka tieteelliseen tutkimukseen nojaaminen olivat luontodokumenttien saralla poikkeuksellisella tasolla.
Päällimmäisenä mieleen jäi dokumentissa toistuvasti esille nouseva rajanvedon ongelma ihmisen ja apinan välillä. Heti alkuun kumottiin ajatus kulttuurista ihmisten yksinoikeutena ja erottavana tekijä. Antropologi Jill Pruetz on havainnoinut fongolin simpanssien kulttuuria, johon kuuluu erityispiirteinä vedessä pulikoiminen ja kisailu (yleinen käsitys on ollut etteivät luonnossa elävät simpanssit pidä vedestä), sekä ruoan metsästäminen erityisiä keihäitä apuna käyttäen. Jos en tietäisi etukäteen että puhutaan simpansseista, veikkaisin että edellä mainitut erityispiirteet kuuluisivat jollekin sademetsän alkuasukasheimolle. Mieleen putkahti toinen esimerkki: kun minulle kerrottaisiin kääpiösimpanssien monimuotoisesta ja innovatiivisesta seksielämästä, en olisi ollenkaan varma onko kyse ihmis- vai eläinkulttuurista (asiaa ei auta se, että aloitin eilen lukemaan Markiisi de Sadea :D).
Mikä sitten synnyttää ja pitää yllä kulttuuria? Yhteisön tapojen omaksuminen, mitenkäs muutenkaan kuin matkimalla. Matkimista tutkittiin dokumentissa usealta kantilta; havaittiin muun muassa että simpanssin ja 3-4 -vuotiaan lapsen matkimisessa on paljon yhtäläisyyksiä ja että simpanssin matkiminen ei ole ainoastaan aivotonta apinointia, vaan monella tavoin intentionaalista toimintaa. Toinen klassinen ihmisen ja apinan erottava tekijä on (ainakin jonkin lukiopsykologian kirjan mukaan) kyky tietoiseen ajatteluun ja tietoisuuteen toisista tietoisuuksista. Tämäkin tavallaan kumottiin, kun eri koeasetelmin havaittiin simpanssien käsittävän toistensa aikomuksia ja vastuita, tai ainakin siis saatiin tästä viitteitä.
Yhteistyön sujuminen kuitenkin osoittautui tutkimuksissa vaikeammaksi asiaksi apinoille kuin ihmisille. Yhdeksi syyksi tähän arveltiin impulsiivisuutta ja eroa tunteiden hallinnassa. Erikoinen osoitus tästä oli taas se, miten koira (tietenkin hyvin koulutettu ja rauhallinen) selviytyi tehtävästä josta taas simpanssi ei; tarkoitus oli siis valita kahdesta ylösalaisin käännetystä mukista se, jonka alla herkkupala on, niin että ihminen osoittaa oikeaa mukia. Selitykseksi tälle annettiin koiran ja ihmisen samankaltaisuus aggression hallinnassa - kouluttaminen ja jalostus on karsinut koiralta impulsiivisuutta joka haittaa tunnistustehtävässä. Tietysti koira on juuri ihmisen apurina tottunut tämän tyyppiseen toimintaan, osoittamiseen, joka taas simpanssille on vierasta.
Joka tapauksessa jonkinlainen fundamentaalinen ero ihmisen ja simpanssin välillä on dokumentin mukaan oltava - miten muuten selittäisimme sen etteivät simpanssit tee meistä dokumentteja? Mutta ehkä tässä päättelyssä on logiikan kannalta jotain hassua. Abduktiohan tuo taitaa olla, ja eikös niin, ettei se ainakaan ihan vedenpitävä päättely ole? Ettei mentäisi nyt ihan sivuraiteille, niin palataan siihen, että sekö on tutkijoiden päällimmäinen tavoite: todistaa että jokin essentiaalinen ero on ja tulee olemaan? Ihmiset olemme "me" ja simpassit ovat "ne".
Dokumentti loppuu ajatukseen inhimillisen oppimisen erityislaatuisuudesta, jota selitetään kahdella tekijällä: toisaalta ihmiselle on ominaista motivaatio oppia ja opettaa (joka siis puuttunee tai on heikompi simpansseilla), ja toisaalta inhimillinen kulttuuri on luonteeltaan kumulatiivista (toisin kuin apinoilla, joilla jokin taito voi vain kadota sukupolven vaihdoksen myötä). Kumulatiivisuus, eli se että omaksutaan kulttuurin oppiperintö, jonka päälle rakennetaan uutta tietoa, voisi olla seurausta juuri korkeasta oppimis/opettamis-motivaatiosta. Dokumentti jättää avoimeksi sen mahdollisuuden, että tälle olisi syynä juuri se yksi ratkaiseva prosentti geeniperimästä, joka erottaa ihmisen ja simpanssin. Kiitän Discoveryä siitä, että kokonaisuus pysyi tieteelle uskollisena ja jätti suuren konkluusion julistamisen kuitenkin sikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti